maanantai 30. syyskuuta 2013

Kirjallisuusessee

Juoksuhaudantie - epätoivoista unelmien tavoittelua
 
 
Juoksuhaudantie on Kari Hotakaisen vuonna 2002 julkaisema Finlandia-palkittu romaani, josta on tehty myös elokuva. Hotakainen on tunnettu ja useampia palkintoja saanut suomalainen kirjailija. Juoksuhaudantie -romaanin tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun ja helsinkiläiseen lähiöön.

Romaani kertoo miehestä nimeltä Matti Virtanen ja hänen perheestään. Alussa Matti lyö vahingossa vaimoaan Helena Virtasta, minkä seurauksena Helena ja heidän tyttärensä Sini muuttavat pois Matin luota. Yksi lyönti muuttaa Matin koko elämän. Hän haluaa perheensä takaisin, mutta joutuu tekemään sen eteen paljon töitä. Matti luulee, että saa Helenan ja Sinin takaisin ostamalla heille sellaisen omakotitalon, josta Helena on unelmoinut. Matti tekee kaikki mahdolliset ylityöt, minkä lisäksi hän vielä toimii hierojana kotonaan kerätäkseen rahat taloa varten. Matti on luonteeltaan periksiantamaton. Jos hänellä on päämäärä, hän toteuttaa sen vaikka väkisin. Matti on hieman yksinäinen ja iltaisin hänellä on tapana istua alas ja haaveilla Helenasta sekä Sinistä katsellen kuvia. Hän on myös urheilullinen mies, joka käy usein lenkillä sekä harrastaa muutenkin liikuntaa kotonaan. Helena Virtanen on Matin vaimo. Hän on ilkeä Matille eikä anna tälle mitään mahdollisuutta uuteen parisuhteeseen vaan pitää kiinni eropäätöksestään. Sini on Matin ja Helenan, noin kahdeksan vuotias tytär. Luonteeltaan hän on pirteä ja iloinen. Sini asuu Helenan kanssa ja käy välillä Matin luona. Hän on utelias, ja kyselee usein, miksi äiti ja isä eivät asu yhdessä. Muita henkilöitä ovat muun muassa Sirkka, jonka luona Helena ja Sini asuvat väliaikaisesti sekä kiinteistönvälittäjä Kesämaa.

Romaanissa valtaa käyttää Helena, joka kohdistaa valtansa Mattiin. Hän ei anna Matin pitää Siniä luonaan pitkiä aikoja, vaan päättää aina milloin Sini menee Matin luo ja milloin tulee pois sieltä. Helena ei myöskään anna Matin tavata itseään vaan hakee Matille lähestymiskiellon. Matilla ei teoksessa ole lainkaan valtaa missään asiassa. Ihmiset suhtautuvat häneen negatiivisesti. Voisi sanoa, että Matti on hieman syrjitty. Kesämaa on toinen henkilö, joka käyttää valtaa Mattia kohtaan. Hän ei suostu Matin pyytämiin hintatarjouksiin taloista, vaikka myy taloja muille alhaisemmilla hinnoilla. Matti ei lannistu siitä, että häntä kohdellaan huonosti, vaan pysyy sitkeänä ja tavoittelee unelmaansa.


Lukukokemukseni oli mielenkiintoinen. Romaanissa on neljä eri kertojaa, mikä tekee siitä kiinnostavamman. Kertojan vaihtuessa edellinen kohta jää hieman auki, jolloin jää odottamaan paluuta siihen. Ikävistä tapahtumista huolimatta, romaania oli yllättävän hauskaa lukea. Romaani kertoo tarinan elämän kurjista puolista.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kirjallisuusessee

Juoksuhaudantie - Karu totuus
 

Kari Hotakaisen vuonna 2002 julkaisema Juoksuhaudantie kertoo suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä tavalliselle kaduntallaajalle haave omasta asunnosta Helsinkiläisellä pientaloalueella. Yksi turha nyrkinisku erottaa hänet koko perheestään. Se antaa hänelle tahdon ja selkeän päämäärän, mutta laittaa hänet todella tiukoille. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun Helsinkiin.

Kirjan päähenkilönä toimii Matti Virtanen, kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, jonka ei koskaan pitänyt kuulua mihinkään sukupolveen. Matti tekee kovaa työtä sen eteen, että saisi perheensä takaisin. Hän kerää itselleen varoja uuteen hienoon taloon, jollaisesta hänen vaimonsa unelmoi. Matti tekee monta tuntia viikossa ylitöitä sekä lisäksi hieroo ihmisiä kotonaan, jotta saa kerättyä jokaisen lantin projektiinsa. Töidensä lisäksi Matti käy useasti lenkkeilemässä lähiympäristössä ja samalla katselemassa alueen asuntoja.Vaikka Matti tekee hurjan määrän ylitöitä ja muutenkin raataa sen eteen, että saisi perheensä takaisin. Hänelle lopulta jää käteen vain omakotitalo ilman Helenaa ja Siniä.

Helena Virtanen on päähenkilö Matti Virtasen vaimo. Helena hakee avioeroa Matin lyötyä häntä. Matin mielestä lyönti oli vain tahaton stressistä johtuva vahinko, mutta Helenalle se riittää syyksi avioeroon. Helena ottaa heidän lapsensa Sinin mukaansa ja muuttaa pois Matin luota. Helena kokee epäonnistuneensa äitinä sillä Sinin verratessa häntä Mattiin, Matti on yleensä aina parempi osapuoli.

Kirjassa on vaihteleva minäkertoja, sillä se, kenen näkökulmasta asiat kerrotaan vaihtuu kirjassa useaan otteeseen. Pääosin kirjassa kertojana on Matti, mutta välillä kertojana on Helena, he tai ne.
´´He´´ ovat Matti Virtasen yläkerran naapurit, jotka eivät pidä Matin tupakoinnista, ja koittavat protestoida sitä vastaan. ´´Ne´´ ovat erään vanhan omakotitalon asukkaat, joiden pihalle Matti päättää tehdä tarpeensa.

Juoksuhaudantie oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus. Kun Juoksuhaudantie kirjan valitsin, niin ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että en jaksa lukea tätä. Kirjaa lukiessa kuitenkin teki mieli kokoajan jatkaa lukemista, sillä kirja oli mielestäni hyvin kiintoisa. Kirjassa kuvataan hyvin sitä, kuinka karua elämä voi oikeasti olla. Vaikka tekisit kuinka paljon töitä unelmasi eteen, niin joudut silti pettymään.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Argumentaatioanalyysi

     Reetta Rönkän Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissa Nykyihminen on kiero ja ahne (15.8.2011) puhutaan, siitä kuinka ihmisille kertyy paljon turhaa tavaraa, josta ei kuitenkaan haluta luopua. Tekstissä väitetään, että nykyihmiset ovat kieroja ja ahneita, kuten otsikossakin sanotaan.
     Auktoriteetteinä tekstissä ovat Nuuskamuikkunen ja Kaarlo Sarkia. Nuuskamuikkuseen viitataan lainauksella Muumi-tekstistä: ´´Nuuskamuikkunen hymyilee lempeästi ruudusta ja toteaa rauhallisesti, ettei hänen tarvitse omistaa mitään.´´ Kaarlo Sarkiaan on viitattu hänen runonsa kautta ´´Älä milloinkaan sano: tämä on iäti minun. Elon maljasta juovu, taas siitä jos tarpeen, kivutta luovu. On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano.´´
     Tekstissä ei suoraan sanottuna viitata mihinkään tilastoihin ja tutkimuksiin, mutta siinä todetaan, että ''nykymaailmassa haaliminen ei ole vaikeaa, elämmehän tarpeettomassa tavaranpaljoudessa.'' Asiahan on juuri niin kuin tekstissä todettiin. Tavaran haaliminen ei ole vaikeaa,mutta siitä eroon pääsy on eri asia.
     Tekstissä käytetään sujuvaa yleiskieltä. Kerrotaan tapahtumia muutosta ja siitä, kuinka vaikeaa on luopua tavarasta. Tekstissä viitataan tunteisiin kertomalla äidin mielipiteitä muuttoasioista ja siitä, kuinka hänelle tavarasta luopuminen on vaikeaa. Retorisina keinoina tekstissä käytetään retorisia kysymyksiä, joilla pyritään herättämään lukijan mielenkiinto asiaan ja samalla saada lukija miettimään kysymyksiä ja keskittymään tekstin sisältöön tarkemmin.
     Kertojana tekstissä toimii minäkertoja. Hän kertoo omia mielipiteitään asiasta ja kertoo samalla jonkinlaista tarinaa muuttamisesta ja sen tuomista vaikeuksista. Tekstissä ei ole käytetty oikeastaan mitään lähteitä.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Teatterikäynti

                                                         RIEMURAHAT

Näytelmässä Riemurahat farssi oli mielestäni onnistunut. Näytelmä alkoi heti vauhdikkaasti, kun Henry tuli kotiin ja hänellä oli sakussaan 1,5 miljoonaa puntaa. Tästä alkoi sekava, mutta hauska näytelmä, joka päättyi onnellisesti siihen, että perhe lähti onnellisesti Barcelonaan muutaman tuttavan kanssa. Näytelmän lavastuksena oli oluhuone, joka toimi mielestäni hyvin. Näytelmässä päähenkilöinä toimi Henry ja Jean Perkins. Ja sivuhenkilöinä pariskunta Betty ja vic, kaksi poliisia ja taksikuski Bill. Parhaiten mieleeni jäi Henryn puheosuudet ja sähellykset. Näytelmä Riemurahat oli mielestäni hauska ja viihdyttävä, koska siinä tapahtui kokoajan jotain erikoista ja se oli vauhdikas.